Sivut

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Mun Idea voi olla myös Sun Idea

Päivää.

Saan usein Ideoita. Kuten jokainen, joka joskus saa Ideoita, huomaa toisten Ideoidensa olen parempia kuin toisten. Jotkut Ideoista tuntuvat jopa niin hyvältä, että ne pitäisi kirjoittaa muistiin. Talteen ne kuuluvat siltä varalta, että joskus niille saisi jotain tehtyä ja tuotettua jotain konkreettista hyötyä pelkän Ideoinnin ilon lisäksi.

Lukemattomien ei-dokumentoitujen Ideoideni jälkeen sain tänään Idean, että taidanpa alkaa kirjata Ideoitani muistiin, ihan näin julkisesti.
  • Ensimmäinen hyvä puoli on, että Ideoitani Internet ja Google tuskin koskaan onnistuvat hävittämään. Internetin tiedon ikuisuus on jo sen lyhyen historian aikana useasti todistettu todeksi, eihän täältä haluamallakaan ole saanut mitään katoamaan.
  • Toinen hyvä puoli on, että koska itse harvemmin jos koskaan, olen aiemmille Ideoilleni jatkojalostusta saanut aikaan, niin nyt sitten muut voivat oikein luvan kanssa kopioida Mun Ideat, jolloin niistä sitten tulee Sun Ideat.
JatkoIdea tämän Idea-blogin perustamisen lisäksi oli tehdä tämä suomeksi, avainlippu-tunnustus tietysti mielessäni. Aloittaessani sovin vielä itseni kanssa, että yritän muistaa kirjoittaa idea aina Idea, samoin kuin Mun ja Sun. Ihan vaan tällainen "oma juttu" tähän blogiin, vähän tyhmää, tiedän. (En sentään kuningasIdeoinut kirjoittaa blogia ajankohtaiseen tyyliin: MUNJA SUN IDEAT HALVALLA KOTI MAISESSA IDEA PAJASSA EIKÄ MISSÄÄN ULKO MAILLA HALPA TUOTANTO PIENTEN KÄSIEN MAALIMASSA)

No niin, tämä riittänee alustukseksi. Nyt jään miettimään mikä se päivän todellinen Ideani oli. Jotenkin se liittyi julkiseen sektoriin, hyvinvointiin, kansalaisaktiivisuuteen ja viestintäteknologiaan... siitä siis seuraavaksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti